Onkamon KYLÄ ||

 






Puheenjohtaja: Reima Ehrukainen
gsm: 0400 181 327



Onkamon kylätoiminta täytti pyöreät 30 vuotta vuonna 2007 ja
tapahtumaa juhlittiin Onkamon koululla 2.9.07 koko kylän voimin.

Onkamon kylätoimikunta perustettiin 11.12.1977 ja perustaja henkilöitä olivat tuolloin Reina Kinnunen,
Ilkka Kinnunen, Sulo Haverinen, Juho Westman, Veikko Parviainen ja Toivo Kettunen.

Onkamon kylätoimikunta on vanhin Tohmajärven kunnan monista kylätoimikunnista.
Kylätoiminnassa mukana olleita henkilöitä matkan varrelta onkin kerinnyt kertyä siis jo kosolti.
Mutta pisimmän korren asiassa on vetänyt Aune Pirhonen, kahdeksantoista vuotta kestäneellä
kaudellaan. Melkein yhtä paljoon ovat yltäneet myöskin seuraavat henkilöt, kuten Irja Kainulainen, Päivi Orho, Olli Orho,
Aki Silvennoinen ja Aarne Laasonen. Merja Koponen toimi kylätoimikunnan pitkäaikaisena sihteerinä
ja Matti Majoinenkin on ehtinyt tutustua kylätoimintaan. Kylätoimikunnan puheenjohtajina
ovat toimineet Toivo Kettunen, Leo Soininen, Marjatta Pirhonen,Matti Hakuli,
Ilkka Kinnunen, Aki Silvennoinen, Mauri Kekkonen ja nyt kylätoimikuntaa
luotsaa eteenpäin voima nimeltään Reima Ehrukainen.

Viikon kyläksi Onkamo valittiin 1997 ja sen johdosta oli 6.8.77 haastattelu
Ylen Pohjois-Karjalan radio-ohjelmaan. Ohjelmassa haastateltiin kahta kyläläistä jotka olivat
Majuri Matti Majoinen sekä Matkapalveluyrittäjä Mari Pykäläinen.
Molemmat muualta Onkamoon muuttaneita, Mari Helsingistä ja Matti Imatralta.

Kylätoimikunnan toiminta on ollut vuodesta toiseen vilkasta, kokouksia on vuodessa
keskimäärin kahdeksan, mutta väliin mahtuu vuodet jolloin hiljaiseloakin vietettiin.
Tuolloin kuitenkin valmistettiin hiljaisuudessa kyläkirjaa, joka ilmestyikin sitten vihdoin
vuonna 2005 ja on jo moneen kertaan luettu. Kirja "Onkamo - kaloista kuulu" on koottu
kahdeksan miehisellä voimalla ja on täyttä tavaraa Onkamosta.
Kirja maksaa 25 e, ja sitä myyvät kyläyhdistyksen jäsenet.

Kylätoiminnan saavutuksia on lukuisia. Esimerkiksi kevyenliikenteen väylän
ja kunnallisen vesijohto- ja viemäriverkoston saaminen kylälle, laajakaista yhteydet,
katuvalot Tohmajärven tieosuudelle ja risteysalueelle ovat merkityksellisiä saavutuksia.

Onkamossa on paljon hyviä tontteja, mutta vuokra-asuntoja ei tällä hetkellä ole saatavilla,
vaikka kysyntää tuntuisi olevan. Tohmajärven kunnan ostamat entiset metsäoppilaitoksen
rakennukset muutettiin perheasunnoiksi, ja ne täyttyivät heti, ja myöskin Tikankontin
vuokrarivitalot Lapinahossa ovat olleet asuttuina koko niiden olemassa oloajan.
Kylälle on muuttanut runsaasti nuoria lapsiperheitä, ja lapsiperheet ovatkin aina
viihtyneet hyvin Onkamossa jossa riittää tekemistä ja menemistä koko perheelle.
Kyläyhdistyksessä toimii myös nuorten edustajia, ja heidän toiveitaan pyritään ajamaan
yhtäpuolisesti kuin toistenkin. Heidän hartain toiveensa on saada kylälle
nuorille oma kokoontumispaikka. Haave omasta kylätalosta elää jo monen mielessä.

Kylätoimikunta päätettiin rekisteröidä kyläyhdistykseksi kyläkokouksessa 15.05.2006 ja
tällöin lakkautettiin entinen toimintamuoto kylätoimikuntana. Nimeksi valittiin
Onkamon Kyläyhdistys ry. Uusi yhdistys alkoi toimia Mauri Kekkosen vetämänä,
johon kuului 12 jäsentä. Pääasiallisena toiminta periaatteena on edelleen
kylän kehittäminen ja kyläläisten hyvinvoinnin edistäminen.

Kyläyhdistyksen jäsenten lisäksi, jokaisen yksityisen henkilön työpanos kylän eteen
ja hyväksi on merkittävä, ja vie kyläkuvaa maailmalle ja eteenpäin. Työ on haasteellista
ja pitkäaikaista, se ei palkitse tekijäänsä heti vaan vuosien saatossa, ja ei yksi ihminen
kylää rakenna, kaikkia siihen tarvitaan.

Kyläyhdistyksen jäseneksi pääsee maksamalla liittymismaksun,
joka on 5 euroa ja maksetaan vain kerran, sekä jäsenmaksu (vuosimaksu) joka on 5 euroa.
Tämä on henkilöjäseniltä. Yrityksiltä maksua peritään 20 euroa. Jäseneksi liittyminen
ja osallistuminen on tietenkin vapaaehtoista.

Vastineeksi jäsenmaksulle pyrimme järjestämään esim. tansseja, teatteri-, ja
konserttimatkoja, kursseja, ja tietenkin joulupuurot ja glögit pipareineen. Myös perinteistä
rantakala iltaa on toivottu, Onkamosta kun ollaan. Vinkkejä tapahtumista saa ehdotella ja
kyläyhdistys ottaa niitä mielellään vastaan! VIERASKIRJA ->

Kyläyhdistys on teetättänyt Onkamologolla olevia pikeepaitoja ja lippiksiä,
joiden suosio yllätti, ja ensimmäinen erä loppui käsiin. Siispä nyt
on tehty uusi tilaus ja voit varata tai hakea oman paitasi. Hinta on lippiksen kanssa 25 euroa.
Tiedustele kyläyhdistyksen jäseniltä.
Paitoja on myynnissä kyläjuhlissa 02.09.07.

Kyläyhdistyksen jäsenmaksun ja liittymismaksun tai kannatusmaksun
voit maksaa kyläyhdistyksen tilille 515366-226873
nimellä Onkamon Kyläyhdistys ry.
 




Yhteystiedot

Reima Ehrukainen  puheenjohtaja  puh: 0400 181 327

Matti Majoinen 
varapuheenjohtaja puh: 050 3200 679

Piia Pippuri sihteeri  puh: 044 011097

Anitta Pirinen  rahastonhoitaja  puh: 0500 477 264

Aarne Laasonen  puh: 050 530 7739

Päivi Orho  puh: 050 358  2700

Aki Silvennoinen  puh: 0400 128 625

Mauri Kekkonen 
puh: 0400 253 722
 

Takaisin